On taas vierähtänyt tovi viime päivityksestä. Menojalkaa voi taas syyllistää.
Tuli käväistyä kotonakotona. Siellä omenapuu kantoi suurinta satoaan, mitä on koskaan nähty. Omenat olivat jo suloisen punaposkisia.
Piipahdus Nääsvillessä palkittiin mahtavin näköaloin.
Kesän päätteeksi matkalaukkujen kanssa reissattiin aina Pietariin saakka.
Upea kaupunki, paljon kauniita rakennuksia, historian havinaa joka puolella minne vain silmänsä kääntää.
Kaunis yksityiskohta Iisakin kirkon "etuovelta".
Ruoka suurimmaksi osaksi osoittautui Käkkäräpään makuun liian vaativaksi. Tässä "herkutellaan" neuvostoajan mukaisesti keitolla...
Lisää kauneutta, Talvipalatsin ulkopuolelta.
Kauneutta riitti myös sisällä.
Kaikki reissaaminen vaatii kuitenkin veronsa. Viikonlopuksi en tehnyt muita suunnitelmia kuin kotona oleskelun. Hiukan kuitenkin innostuin lauantai-aamun siivouksen ohella. Makuuhuone koki pienimuotoisen muodonmuutoksen.
Käytettyäni kaikki kuvakulmat hyödyksi...
Kauniin kukkasen sain suloiselta pieneltä kaimaltani.
Tälläistä siis puolesta valtakunnasta ja sen ulkopuolelta.

Kommentit